24h junnuille-tapahtumalle huippupäätös!

24h junnuille -tapahtuma pelattiin Aurinko Golfissa pe 29.6.-30.6.

Tukiryhmä starttasi matkaan perjantaina klo 18. Tero Anttalainen kiersi kentällä koko vuorokauden ja sai mukaan muita tukipelaajia kierroksilleen. Tukiryhmän tarkoituksena oli kerryttää tukipottia onnistumisillaan (esim birdie-palkinnot 1euro, parista 0,50euroa).

Uutisen kirjoittamisen aikaan ei vielä lopullista tukisummaa ollut, mutta esimerkiksi Tero kerryttää tukipottia 20euroa/tukija.

Kiitos Tero!

 

Tukiryhmän lisäksi oli tarjolla yökisa ja aamukisa, jonka kilpailumaksut menivät kokonaisuudessaan junnujen tukipottiin.

Yökyöpeli-kisa starttasi perjantaina klo 22 ja 18 reikää kierrettiin iloisessa tunnelmassa. Junioritoimikunta oli makkaragrillin kera huolehtimassa evästyksestä.

Aamuvirkut päästettiin kentälle lauantaina klo 05. 9 reiän kisan jälkeen nautittiin kaffet ja sämpylät aurinkoisessa kesäaamussa.

 

Kilpajunnujen ryhmä yöpyi klubilla, toimien kilpailujen järjestelyapuna sekä pallojen etsijöinä yön pimeimpinä hetkinä. Enemmän ja vähemmän nukuttujen yöunien jälkeen junnut lähtivät vielä iltapäivällä kisaamaan omaan Junnu Ysi+ kisaan.

Kilpailussa nähtiin hienoja suorituksia kolmessa eri sarjassa; HCP alle

30 (LP HCP), HCP yli 30 (pb HCP) ja pienimmät kävivät kiertämässä 2-3 reikää ohjaajien kera.

 

Kaikkien kilpailujen palkinnot jaettiin lauantaina klo 18.

Samanaikaisesti otettiin vastaan kentältä viimeinen tukigolf-ryhmä, jossa Teron mukana kiersikin tuore Suomen Mestari Eemil Alajärvi.

 

Eemilin kakkukahvit mitalin johdosta nautittiin tapahtuman päätteeksi klubiravintolassa.

 

Aurinko Golf kiittää tukijoita ja tapahtuman järjestävää junioritoimikuntaa!

Lisää kuvia ja tunnelmia pääset katsomaan Aurinko Golfin somesta.

Facebookissa löydät meidät nimellä Aurinko Golf Naantali, sekä instagramissa nimellä Aurinkogolf.

Aurinko Golfin blogiin pääset tästä.

Tulokset linkkeinä:

Yökyöpelit

Aamuvirkut

Junnu Ysi+