Race to Stockholm - Finaali- ja klubimatka

Viikkokilpailun finaali/Aurinko Golfin klubimatka pelattiin Kyssinge Golfissa Tukholmassa lauantaina 2.9. 
Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Viking Gracella Turusta. Tuttuun tapaan, kuljettana matkalla toimi Jouko Saari. 
Satamasta matka Kyssinge Golfiin kesti n. 45 minuuttia, jossa aamiaispyötä odotti osallistujia.
Aamiaisen jälkeen lähdetiin pelaamaan ensimmäinen täysi pelikierros. Kierroksen jälkeen syötiin lounasta
klubitalolla ja iltapäivällä jatkettiin vielä yhdeksän reiän kierroksella. Pelin jälkeen siirryttiin bussilla takaisin
satamaan ja Viking Amorellan kyydillä kohti Turkua.

Viikkokilpailun lopullinen paremmuus ratkaistiin siten, että alkukilpailujen perusteella määräytyneet sijoituspisteet muodostivat
1/3 lopullisista pisteistä. Finaalin 18 reiän kierros ja 9 reiän kierros muodostivat molemmat kolmasosan lopullisista pisteistä.

Finaalimatkalle pääsi tulosten perusteella alkukilpailujen 9 parasta pelaajaa. Alkukilpailujen kärkikaksikko Mika Peltola ja Hans
Österholm säilyttivät sijansa Mikan voittaessa sijoituspistein 7, Hansin ollessa toinen sijoituspistein 8. Kolmanneksi kiilasi
Sanna Ake-Litmanen alkukilpailun sijalta 6. Neljänneksi tuli Leila Vairinen tasapistein Sannan kanssa.

Matkalle osallistui lisäksi 20 henkeä klubimatkalle. Klubimatkalaisten oman kilpailun voitti Pia Åkerberg ja toiseksi sijoittui Seija Aimo. 

**

Kyssinge Golf on 27 reikäinen kenttä Tukholman pohjoispuolella.
Lay out on monipuolinen ja väylät ovat vaihtelevia. Kenttä ei ole erityisen pitkä, varsinkaan par-lukuun nähden. 
Miehiltä kentän pituus (5700m) on sama kuin oman kenttämme, mutta par-luku on 74.
Huomioitavaa oli myös, että 18 reiän kentällä oli yhteensä 6 par-5 väylää.
Aamiainen sekä lounas klubitalolla olivat maittavia. Positiivista oli myös ,että klubitalolta löytyi 27 pelatun reiän jälkeen
lämmin sauna, joka ei ruotsalaisilla golfklubeilla ole mikään itsestään selvyys.